Aatemaailmani

Minussa asuu pieni anarkisti, mutta en usko täysin vapaan yhteiskunnan toimivuuteen tai valtioiden lakkauttamiseen. Tämä johtuu tosin siitä, etten tiedä tarpeeksi anarkismista ja sen tavoitteista ja niistä keinoista miten ilman hierarkiaa toimiva yhteisö toimisi kuntien ja valtioiden kokoluokassa.

Ihmisyys

Olen hyvinkin vapaamielinen ja suvaitsevainen = suvakki 1. Sillä mitä ihmiset omasta vapaasta tahdosta tekevät tai ovat (kunhan eivät hyväksikäytä muita elollisia) on minulle melko yhdentekevää. Eli kaikki elolliset ovat minulle vertaisiani ja niin heitä pyrin aina kohtelemaan. Ihmisen iällä, sukupuolella, sukupuoli-identiteetillä, seksuaalisuudella, perhesuhteella, asuinpaikalla, etnisyydellä, kansallisuudella, kielellä, vammaisuudella, terveydentilalla, toimintarajoitteisuudella, asemalla tai millään muullakaan tavalla miten he eroavat muista ihmisistä ei ole minulle merkitystä. Kaikki ovat ihmisiä.

Talous

Talouden suhteen olen vapaan kilpailun ja yhteisölle keskitetyn omistuksen välimaastossa. Esimerkiksi koulut, liikenneväylät, sähköverkot, vesihuolto ja terveydenhuolto ovat asioita jotka tulisi olla täysin yhteisöjen hallinnassa. Voittoa tavoitteleva toiminta voisi korkeintaan täydentää näitä eikä se ei saa olla edes vähemmistöomistajana näissä yhteisön jäsenten kriittisissä perustarpeissa.

Miltei kaikki muu toiminta voikin sitten olla enemmän tai vähemmän vapaan kilpailun alaista. Kaikkia sellaisia elinkeinoja joissa on vain muutamia yksittäisessä omistuksessa olevia toimijoita, tulee valvoa, säännellä ja rajoittaa muuta vapaata yritystoimintaa tarkemmin. Tarvittaessa liian suureksi kasvaneet yritykset ja omistukset tulee pilkkoa pienemmiksi.

Suhteeni uskontoihin

Kun aloin pohtimaan joskus parikymppisenä mitä usko on, niin melko pian päädyin siihen, että se on jotain sellaista mikä ei ole minua varten. Kunnioitan jokaisen uskonnollista vakaumusta tai sen puutetta. Pidän erittäin tuomittavana kaikkea uskonnon varjolla tehtyä hyväksikäyttöä. Myös yritykset ajaa uskonnon säännöt ja määräykset koko yhteisön noudatettavaksi saa minulla varoituskarvat pystyyn.

Minulle on ihan sama, onko ihminen agnostikko 2 tai uskooko hän Allahiin 3, Buddhaan 4, Cthulhuun 5, Jumalaan 6, Kohtaloon 7, Lentävään spagettihirviöön 8, Saatanaan9, Tapioon 10 Ukko ylijumalaan 11 tai vaikka kaikkiin näihin tai ei mihinkään.

Tuon pohdinnan myötä tiedän, että jumalolentoja tai mitään ihmistä ohjaavaa yliluonnollista voimaa ei ole olemassa. Ja sen kaiken seurauksena olen ateisti 12. Olen toki saanut perinteisen kristillisen kasvatuksen ja käynyt rippikoulun ja sitä kautta kristinuskon tavat ja rituaalit ovat hyvinkin tuttuja. Muihin uskontoihin olen tutustunut ainoastaan kirjoja lukemalla.

Yhteenveto

Kuten näille kotisivuille kirjoittamistani jutuista on pääteltävissä, minuun on hyvin helppo lyödä leima vihervassari ja se ei luultavasti mene edes kovin pahasti vikaan. Kaikkien edellä olevien asioiden toteutuminen mahdollisimman hyvin tulee kuitenkin vaatimaan radikaaleja muutoksia nykyiseen ikuiseen kasvuun nojaavaan yhteiskuntamalliin. Muutos lähtee kuitenkin pienistä yhteisöistä ja jos saamme aikaan pienten yhteisöjen osalta asioissa edistystä, se tulee jollain aikavälillä muuttamaan myös maailmanlaajuisia yhteiskuntajärjestyksiä kestävämpään suuntaan.

Aatemaailmani kuvaaminen selkeästi luettavaksi tekstiksi oli varsin haastavaa, joten tämän sivun tekstit ovat vielä pahasti kesken ja suuretkin muutokset, täydennykset ja korjaukset on todennäköisiä. Jos joku selkä kokonaisuus puuttuu ja haluat tietää kantani siihen, niin ole yhteydessä.

Päivitetty 8.12.2024

CC0 2024, Marko Vertainen